Kylä elää -revyy vie meidät keskelle ilmastokokousta, roskien paraatia ja eläinten ja ihmisten yhteiseloa. Huikean revyyn organisoija ja ohjaaja on Lahden steinerkoulun kasvatti Jemina Sillanpää.

Mitä muovipullo pohtii valaan vatsassa? Voiko isän korvata robotilla? Kenellä on pienin hiilijalanjälki? Miten käy Huopalahden harakan?
Nämä ja monet muut tarinat meille kertoo joukko Helsingin Rudolf Steiner -koulun oppilaita, pikkuhuopalahtelaisia ja muiden lähialueiden asukkaita. Syksyllä 2012 käynnistynyt taideprojekti on tuonut yhteen yli 30 eri-ikäistä innokasta koululaisista eläkeläisiin. Tämä 7-70-vuotias porukka on luonut yhdessä koko esityksen teksteistä koreografiaan ja musiikkiin saakka.
Projekti toteutetaan Kansallisteatterin suojeluksessa, Miina Sillanpään säätiön ja RAY:n sekä Helsingin kulttuurikeskuksen avustuksella. Ohjaajana toimii Lahden steinerkoulun kasvatti – näyttelijä, muusikko ja pedagogi – Jemina Sillanpää.
Jeminan mukaan revyy ei perustu yhtenäiseen juoneen. Teksti on syntynyt osallistujien yhteistyönä, heistä käsin, ja heijastaa heidän maailmankuvaansa.
– Nuorten mukaanlähtö yllätti. Olen vaatinut paljon, tauotkin ovat välillä unohtuneet. Mutta nuoret ovat oppineet näyttelemistä, heidän äänenkäyttönsä ja ilmaisunsa on kehittynyt ja rohkeus kasvanut, hän kertoo.
– Olin yllättynyt myös osallistujien keskinäisestä kannattelusta: kritiikkiä ei harjoitettu, mutta ideat ja parannusehdotukset sanottiin ääneen! Vastuuta kannettiin läsnäolosta, julisteista, vaatteista – ja toinen toisistamme.  Eri-ikäiset osallistujat ovat löytäneet prosessin myötä yhteisen kielen.
Revyy esitetään Helsingin Rudolf Steiner -koulun Mikael-salissa  (Lehtikuusentie 6) kolmena päivänä: 
ke 16.1 klo 19
to 17.1 klo 10 ja 19
pe 18.1 klo 10
Esityksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!