Vieraskynä: Heikki A. Kovalainen

Kiitoksia kaikista kommenteista edelliseen kirjoitukseeni! On hauskaa huomata, että Vieraskynä-kirjoitukseni tavoitti Steiner-pedagogiikasta kiinnostuneita ihmisiä sekä opettajien että koulun entisten oppilaiden joukossa!
Eräs koulun entinen oppilas kirjoitti minulle saaneensa vaikutelman, että kokisin Helsingin Rudolf Steiner-koulun harmonisena paikkana, mikä onkin jossain määrin totta. Samaan hengenvetoon kirjoittaja totesi koululla esiintyvän kuitenkin myös paljon näkemyseroja, “Steinerista kun on kyse”… Tuota kokemusta en tahdokaan kiistää, mahtuuhan saman koulun seinien sisään niin intohimoisia Steiner-pedagogiikan kannattajia kuin liberaalimpaakin linjaa edustavia opettajia. Yhtä kaikki on muistettava, että avoimet näkemyserot viestivät aina lähidemokratian toimivuudesta, oli kyse koulunkäynnin arjesta tai kunnallispolitiikasta.
Niinpä ajattelin rustata muistiin joitakuita vuosien mittaan kehkeytyneitä, Steineria koskevia ajatuksiani, jotka ainakin itselleni toimivat työkaluina opetustyössäni… Kyllä, olen ollut joskus huomaavinani, kuinka omaleimaisen ja runsastuotantoisen ajattelijan ympärille rakennettu pedagoginen toiminta on osaltaan lietsonut myös eräänlaista kummaa fundamentalismia, ellei sentään henkilökulttia niin ainakin Steinerin ajatusten pitämistä jonkinmoisena korkeampana totuutena. Tuolloin turhan helposti unohtuu, ettei juuri kenellekään ajattelijalle ole ollut yhtä tärkeää ihmismielen ja niin muodoin myös ihmisyksilöiden vapaus! Vapauden tähdentäminen inhimillisen toiminnan moraalisena ohjenuorana ei voi olla tyhjä korulause, vaan sen on todella tarkoitettava myös yksilöllisen luovuuden ja mielikuvituksen vapaata leikkiä.
Näin ollen ajattelen jokaisen Steiner-pedagogiikan parissa työskentelevän ihmisen askartelevan rakentavassa jännitteessä. Steinerin ajatusten henkeä on kunnioitettava, mutta yksilöllisten opettajien ja pedagogien ollessa toimijoina tuon hengen kunnioittaminen ei voi merkitä uudistumattomuutta ja kaikkien ajatusten kritiikitöntä, kirjaimellista hyväksyntää. Ajattelisin Steiner-pedagogiikan tarjoavan erittäin vahvat puitteet sille, että yksilöiden ja ihmisryhmien omat äänenpainot voivat kehittyä, ja joskus suurten ajattelijoiden seuraaminen merkitsee lopulta sitä, että heille uskaltaa kääntää myös selkänsä. Siis ainakin sellaisissa asioissa, joissa omakohtaisen kokemuksen todistusvoima ylittää kirjoitetun tekstin auktoriteetin… On nimittäin muistettava, että niissä parhaissa eurooppalaisen ajattelun perinteissä, joista myös Steiner ammensi pedagogiikkansa, ovat kuitenkin olennaisempia itse asiat kuin mitkään niistä kirjoitetut tai lausutut sanat: siis elävä kokemus pikemmin kuin väitetty totuus.
Asiaa voi kysyä toisellakin tavalla. Jos tahdotaan aidosti korostaa taiteiden ja luovuuden merkitystä yksilölliselle kasvulle, mikä koulutusjärjestelmä oikeastaan tarjoaisi tällaisille arvoille yhtä laajamittaiset kehykset kuin juuri Steiner-pedagogiikka? Mikään ajatusrakennelma, uskonto tai kasvatusfilosofinen järjestelmä ei ole ikinä täydellinen. Usein säröjä ja halkeamia esiintyy – ja täytyykin esiintyä ja antaa esiintyä – sitä enemmän, mitä laajemmalla rintamalla eli useampien ihmisten parissa toimitaan.